Me vietettiin tänä vuonna kahden perheen yhdistetty joulu. Haettiin minun äiti mukaan poikaystävän vanhempien luokse. Meidän joulu meni tosi kivasti, ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi, lahjatkin oli huippuja seurasta puhumattakaan. Rommikin oli tosi kiltisti. Tontutkin olivat sen vissiin huomanneetkin lahjamäärästä päätellen. Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa ;)
tiistai 31. joulukuuta 2013
Joulu 2013

maanantai 30. joulukuuta 2013
Synttärit
Apua, kun tämä kuukausi on mennyt nopeasti. Bloginkin olen kerennyt jo "unohtamaan", kun on ollut kaikkea hässäkkää. Nyt kuitenkin tulee muutamassa osassa juttua joulukuun tekemisistä. Ensimmäisenä tietysti tärkein eli Rommin syntymäpäivät!
Rommi täytti siis vuoden 3.12. Vuosi on mennyt kauhean nopeasti ja pienestä pörröisestä pojasta on tullut iso mies :) Synttäreiden kunniaksi ostettiin muutama lahja, tehtiin juhlaillallinen Rommille sekä Rommi pääsi puistoonkin leikkimään ihanan Hallan kanssa. Hallalta saatiin vielä lahjojakin ja voi, kun ne oli kivoja!
Puistossa meno oli villiä eikä kamera meinannut pysyä menossa mukana. Pari kivaa kuvaa onnistuin kuitenkin ottamaan. Hallasta on tullut Rommin yksi mahtavista koirakavereista, jonka kanssa voi päättömästi juosta ja riehua. Hallan lisäksi puistossa oli muitakin ja esimerkiksi tuo mäyräkoira oli Rommin mieleen. Taisi poika vähän rakastua pieneen tyttöön, mutta alkujännityksen jälkeen taisi tulla pakit, kun pieni laittoi Rommin ruotuun.
Kotona Rommi saikin synttäriaterian ja lahjat. Hallalta Rommi sai ihanan karvaisen lelun ja pussin kananameja. Hyvin on molemmat kelvanneet ja lelukin on vielä ehjä (*koputtaa puuta*). Ruuaksi oli maksalaatikkoa (koirille tarkotettua), nameja ja makkaranpalasia.
Semmoset synttärit tällä kertaa :) Saas nähdä mitä ensi vuodeksi keksitään.
Seuraavassa osassa käydään läpi joulukuvia ja kerrotaan miten kivasti meni Rommin ensimmäinen joulu meidän kanssa.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Joulukuu
Viime kuukausi on mennyt hujauksessa ja aika tylsästi koiran näkökulmasta katsottuna. Rommilla on ollut outoja mahavaivoja ja niiden hoitamisessa menikin jonkinaikaa. Nyt näyttää jo vähän paremmalta ja toivottavasti pysyykin vointi hyvänä.
Saatiin kaikenmaailman mahapillereitä, Canikuria sun muuta, että saatiin ensiksi oksennus ja myöhemmin ripuli loppumaan. Ostettiin eläinlääkärin suosituksesta Royal Caninin Gastro Intestinal-ruokaa ja se auttoi saamaan mahan kuntoon.
Kuvailut on jääneet nyt todella vähälle
tuon sairastelun takia ja kun ei viittinyt käydä puistoilemassa tai kauheasti tapailla muita koiria, jos olisikin ollut joku tarttuva mahapöpö. Nyt oon kuitenkin taas yrittänyt vähän ottaa kuvia ja haluaisin kovasti saada Rommista jonkun ihanan joulukuvan. Ehkä mennään huomenna ulos testailemaan mitä kuvia saadaan aikaan. Postauksen kuvissa vähän testausta joulumeiningistä. Epätarkkoja, mutta kuitenkin aika tunnelmallisia mielestäni.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Pientä ja pörröistä
Me treffattiin tänään pienen pientä Nalaa, joka on neljän kuukauden ikäinen. Rommi oli heti valmis leikkiin, mutta Nalaa pelotti, kun Rommi oli "vähän" isompi kuin se. Rommi ei oikein ymmärtänyt miksei se tahtonut leikkiä. Niimpä lähettiin vähän kävelylle yhdessä. Olikin aivan mahtava päivä kävelylle ja tulikin köpöteltyä viitisen kilometriä yhteensä. Nalakin uskalsi käydä välillä tekemässä pientä tuttavuutta. Nähtiin myös muutama koirakko, joista yksi omistaja luuli Nalan olevan Rommin pentu :D Onhan niissä samaa näköä ja pörröisyyttä löytyy, mutta eihän tuo pikkumies nyt mikään isukki sentään ole. Halutaan ehdottomasti nähdä Nala toistekin, kunhan se vähän kasvaisi, että nuo pääsisivät oikeasti leikkimäänkin yhdessä. Muutaman tunnin yhdessäolon jälkeen tultiin kotiin lepäilemään ja ai että kun uni maistui kummallekin.
Huomenna tuleekin Dico kylään aamusta ja voin luvata, että pojat varmaan sekoo sukkiinsa :D Yritän muistaa ottaa videokuvaa jälleennäkemisen riemusta ja tietysti kuviakin. Whiii eka koirakaveri, joka tulee kylään tähän meidän uudelle kämpälle.
ps. Tilasin Peten koiratarvikkeesta pari päivää sitten paketin ja nyt jänskätään tuleeko se huomenna vai perjantaina. Siinä onkin Rommille synttärilahjaa (synttärit 3.12) sekä "osaomistus"kissalleni ja äidin kissalle joululahjoja. Niistä lisää sitten loppuviikosta.

tiistai 29. lokakuuta 2013
Lokakuun loppu
Lokakuun loppu onkin ollut varsin jännä Rommille. Uusi koti, uudet lenkkireitit ja uudet tutut. Ollaan nyt nähty muutamia ihan uusia koiratuttavuuksia. Kuvia niistä ei valitettavasti ole, kun oon ollut niin laiska kantamaan kameraa mukana. Yritän tehdä parannuksen asiaan.
Ollaan tavattu lähikoirapuistossa paljon uusia kavereita, jotka on kyllä enimmäkseen olleet Rommin mieleen liian isoja ja vilkkaita. Myös pari shelttiä on tulleet tutuksi, lähinnä vain mulle kun jostain syystä nämä uudet sheltit eivät oo tykästyneet Rommiin. Käytiin me viime viikolla shelttitapaamisessakin, jossa vilisikin shelttejä oikein paljon ja oli välillä vähän sekaisin siitä kuka näistä olikaan se oma :D Toissapäivänä moikkaltiin belgianpaimenkoiraa Jamesia. Pojat ei juuri välittäneet toisista, kun puistossa oli muitakin koiria, mutta itse tykkäsin Jamesista. Ihanan iso verrattuna Rommiin. Huomenna onkin sitten tapaaminen pienen Nalan kanssa. Yritän saada kuviakin niin saa tänne päivitettyä. Ja torstaina tulee Rompun bestis Dico kylään ja sillon viimeistään riemu repeää pienillä.
Postauksen kuvina toimii ensilumi parin viikon takaa. Rommi oli ihan ihmeissään lumesta, kun oli jo varmaan unohtanut talven olemassaolon. Ensiksi se nuuhki ja ihmetteli ja viimeisessä kuvassa näkeekin kuinka se innostui ja alkoi juoksemaan pitkin pihaa :D Meidän pieni villivarsa <3

keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Rommin paras kaveri
Rommin paras kaveri on aivan ihana (volpino italiano) pentu nimeltään Dico. Sen kanssa kaikki on mahtavasti, mikään ei pelota ja vauhtia riittää vaikka maailman tappiin asti. Tutustuttiin Dicoon ja omistajaan joskus lenkillä ja tultiin hyvin juttuun. Ollaan monesti käyty yhdessä puistoilemassa ja lenkillä. Harmi vaan, että muutettiin nyt toiselle puolelle kaupunkia, mutta kyllä me pyritään vielä näkemään.
Pojat tulee niin hyvin toimeen ja on aivan ihana nähdä miten pienet riekkuu. Dico on Rommia puolet pienempi, mutta sitäkin pippurisempi tapaus. Komentelee Rommia leikkimään ja on vähän mustasukkainen, jos Rommi leikkii jonkun muun kanssa.
Nyt vähän kuvia eräästä reissusta, kun pojat pääsi juoksentelemaan rannalla ja ai että kun oli kivaa!
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Viisi asiaa
Luin eräästä blogista "viisi asiaa-haasteen" ja keksin toteuttaa sen Rommin näkökulmasta katsottuna. Näin Rommi voisi vastata kysymyksiin.
VIISI ASIAA, JOITA TARVITSET JOKA PÄIVÄ:
♥ Läheisyys. Päivä ei lähde käyntiin ilman aamupusuja ja kainalossa kiehnäämistä.
♥ Lenkit. Aah ihanaa päästä köpöttelemään, haistelemaan monia eri hajuja, moikkaamaan uusia koiria ja välillä juoksentelemaan vapaana.
♥ Ruoka. Ruokaa mulle heti ja kokoajan!
♥ Lelut. Ai että, kun leluja on kiva repiä ja odottaa, että joku heittäisi niitä mulle.
♥ Sänky. Miksi nukkua kylmällä lattialla, kun voi leveillä koko mitalta parisängyssä peittojen seassa?! Luksusta!
VIISI KIRJAA, JOITA SUOSITTELET:
(Rommi ei kirjojen päälle ymmärrä, mutta omistaja saa nyt kertoa omia lempikirjojaan.)
♥ Marja-Leena Tiainen - Rakas Mikael
♥ Taru Mäkisen Tinka-sarja
♥ Seppo Jokisen Komisario Koskinen-kirjat
♥ Tuija Lehtinen - Siivet varpaiden välissä
♥ Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa
VIISI MATERIALISTISTA JOULULAHJATOIVETTA:
♥ Uudet valjaat. Nykyiset jääneet vähän pieneksi.
♥ Paljon kaikkia herkkuja!
♥ Leluja, jotka voi raadella heti.
♥ Heijastinliivi, jotta kaikki näkisi mut pimeällä.
♥ Joku supersiisti älylelu, jonka kanssa jaksaisin touhuta pitkään.
VIISI ADJEKTIIVIA, JOTKA KUVAAVAT SINUA:
♥ Ihana! Oon siis ihan maailman ihanin!
♥ Läheisyydenkipeä. Oman porukan läheisyys on parasta ja silityksiä ja pusuja on saatava vähän väliä.
♥ Helposti innostuva. Pienellä on halvat huvit ja innostun täysillä monestakin asiasta.
♥ Aktiivinen.
♥ Pörröinen. Karvaa ja pörröisyyttä riittää vaikka muille jakaa ja siksi olenkin nyt aloittanut karvanlähdön.
VIISI ELÄMÄNOHJETTA, JOTKA ANTAISIT MUILLE:
♥ Tee kaikki täysiä tai älä tee ollenkaan.
♥ Muista herkutella!
♥ Pusu päivässä poistaa kaikki murheet.
♥ Jos omistaja on kiukkuinen niin tunge sen kainaloon ja pussaile. Se leppyy yleensä aina.
♥ Pidä huolta omistasi.

t. Rommi <3
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Rommi ja ruokailu
Rommin ruokailu on eräänlainen taiteenlaji, välillä jätkä juoksee kupille ja ruoka häviää sekunneissa, välillä joudutaan keksimään kaikenlaisia kikkoja, että toiselle maistuisi. Joskus (yleensä aamuisin) nappulat tökkii, mutta liha kelpaa kyllä. Joskus käy niin, että ei edes vilkaista kuppiin päin, kun ruoka tuoksuu uudelle tai Rommin mielestä väärälle. Ei ole helppoa olla koira ja vielä vaikeempaa olla omistaja, joka haluaisi että kaikki kelpaisi toiselle. Kuvissa Rommi tutustuu ensimmäistä kertaa Mush Barf Vaisto-ruokaan.
Mitä Rommi syö?
Rommi saa vaihtelevasti nappuloita, peruskaupparuokaa (mm. Cesar) ja raakaruokaa. Tällä hetkellä nappuloina Golden Eaglen puppy formula. Aiemmin käytetiin lähinnä Royal Caninia. Kaupan ruuista annetaan murekkeita, Cesaria ja Kotoisaa. Lihamureke ja Kotoisan kana-ateria on Rommin lempiruokia noista. Raakaruuista parhaiten taitaa kelvata naudan jauheliha. Teinkin aiemmin postauksen, kun tilattiin Lempimuonasta iso kasa ruokaa. Lohiateria ja poron jauheliha ei kelpaa ollenkaan, hanhea ei olla vielä maistettu ja muut uppoo ihan kivasti. Joistakin Rommi ei tykkää kylmänä niin lämmitän niitä mikrossa 10sekuntia ja sitten kyllä miastuu. Rommin uusin lempiruoka on Mushin Barf Vaisto starter formula "lihapullat". Saatiin pari ilmaispakettia maistiaisiksi ja ne katoaa todella nopeasti kupista. Onhan tuo pussukka vähän tyyris, mutta siinä on kaikki tarvittava ja kelpaa jätkälle niin kyllä sitä välillä voi ostaa. Raakaruokaa olisi tarkoitus lisätä pikkuhiljaa ja vähentää/lopettaa nappuloiden syöttäminen, kunhan olen tarpeeksi tarkkaan päässyt perehtymään raakaruokintaan. Kaikenlaiset neuvot liittyen ruokintaan ja erityisesti raakaruokintaan otetaan vastaan ilomielin :)
kuva
Paljonko ja kuinka usein?
Täällä syödään edelleen kolme kertaa päivässä, koska ollaan koettu sen olevan toimiva juttu meillä. Aamiaiset on yleensä vähän pienempiä kuin muut ruuat, koska aamuisin Rommilla ei ole niin iso nälkä kuin muulloin. Aamuruuan se saa klo 9-11, päiväruuan 14-16 ja iltaruuan 20-21. Nappuloita saa puol desiä per kerta. Nappulat jätetään väliin jos annetaan raakaruokaa, joka sisältää luuta. "Märkäruokaa" annetaan silmämääräsesti. Ei siis mittailla mitenkään.

tiistai 15. lokakuuta 2013
Pikakuulumiset
Hei taas!
Remontti ja muutto on ohi ja nyt alkaa olemaan jo kotikin suhteellisen hyvässä kunnossa, joten on taas aikaa keskittyä tähän blogiinkin. Löysin kameran johdon ja pääsin siirtämään kuvat koneelle. Tässä postauksessa pari ensimmäistä kuvaa on remonttiajalta, kun meillä oli työnjohtajana maailman paras remppakoira ja alimpana kuva eiliseltä, kun oltiin toista päivää uudessa kodissa.
Rommi ei enää yski ja jaksaa muutenkin taas päivä päivältä enemmän leikkiä ja olla hereillä. Eiköhän tämä tauti ala olla jo voitettu. Tämä viikko ollaan vielä ilman koirakamuja, mutta ensi viikolla olisi tarkoitus taas päästää pikkumies taas kunnolla riekkumaan muiden kanssa.
ps. Lähiaikoina luvassa muutama postaus, nyt kun löytyy kuviakin monesta eri aiheesta. Olkaahan silmä tarkkana :)

tiistai 8. lokakuuta 2013
Kennelyskä
Päästiin taas eilen vierailemaan Reviirissä. Lauantai-iltana alkoi kauhea kakominen ja kuulosti siltä, että toinen tukehtuu. Pelkkää ilmaa köhi pieni pihalle. Lauantaiyönä ei paljoo saanut kukaan nukuttua, kun väh. puolen tunnin välein tuli yskäkohtaus. Annoin Rommin nukkua viekussa, että sillä olisi vähän turvallisempi olo, kun oli itsekin tosi ihmeissään tilanteesta.
Sunnuntaina aluksi ruoka ei maittanut ja köhimisen seurauksena alkoi tulemaan myös limaa. Soitettiin päivystykseen ja siellä neuvottiin menemään seuraavana päivänä eläinlääkärille paitsi jos olo huononee niin soittoa uudestaan päivystykseen. Sunnuntai-ilta olikin jo vähän helpompi, vaikka edelleen oltiin tosi huolissamme. Pyörittiin ympäri nettiä ja etsittiin vastauksia oireisiin. Kennelyskää tai nenäpunkkia veikkailtiin molemmat miehen kanssa.
Eilen päästiin sitten aamusta lääkäriin ja kennelyskää se lääkärikin veikkaili. Saatiin Rommille kipu- ja yskänlääkettä. Neuvoksi annettiin lepo, lyhyet lenkit ja muiden koirien välttely. Mietittiin miten ihmeessä saadaan annettua kipulääke, mutta sehän meni erittäin helposti. Rommi jopa tykkäsi lääkkeen mausta ja olisi halunnut vielä lisääkin, hassu koira :D
Tänään vointi on ollut parempi. Edelleen Rommi on tavallista väsyneempi. Ei enää yski juurikaan paitsi innostuessaan ja pihalla kun vetää. Rommi on ihan ihmeissään, kun ei pääse moikkaaman koiria, varsinkin kun melkein kaikki tutut koirat on tulleet vastaan. Ei mahda mitään, ei todellakaan haluta tartuttaa muita.
Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa.
ps. Tulipas todella tylsä postaus, kun ei ole kuvia Rommista.. Ollaan muuttohommissa ja pakkasin kameran johdon jonnekin hyvää piilopaikkaan. Kuvia tulee kyllä myöhemmin.
(postauksen kuva täältä)
lauantai 5. lokakuuta 2013
Seresto
Kirjoittelin toukokuussa Seresto-nimisestä punkkipannasta, jota eläinlääkäri suositteli. Kyseessä oli suht. uusi panta ja tarkoituksena olikin kokeilla kuinka se toimii. Kyseessä on siis panta, jota voi pitää yhtäjaksoisesti 7-8kk ja sen kanssa voi jopa uida. Tässä näkyy vähän infoa millainen panta on kyseessä ja miten se laitetaan yms.
Rommilla on ollut panta nyt n. 5kk ja yhtäkään punkkia ei ole ollut :) Ollaan pyöritty ties missä ja täällä lähimetsissäkin on kuulemma tosi paljon punkkeja, mutta ei ole onneksi meijän pojuun tarttunut. Ollaan todella tyytyväisiä tästä, erityisesti minä, koska kammoan kaikkia ötököitä. Rommille ei ole tullut mitään oireita pannasta ja ei se muutaman päivän jälkeen edes huomannut pantaa. Plussaa myös siitä, että panta on kivasti karvojen alla eikä näy. Taidetaan ensi vuonnakin ottaa tämä sama panta käyttöön, vaikka onkin vähän kallis. Hintansa väärti kuitenkin näyttää olevan. Suosittelemme lämpimästi.
Onko muilla kokemuksia Seresto-pannasta?
maanantai 16. syyskuuta 2013
MUSH B.A.R.F VAISTO
Monet ovat varmaankin jo tietoisia, että Mush on tehnyt uuden tuotesarjan nimeltään Vaisto ja nyt onkin käynnissä ilmainen ateria-kampanja, jolla saa ilmaisen 800g:n Vaisto-aterian. Tuotteen kerrotaan olevan 100% luonnollista koiranruokaa, jossa ei ole lisä- ja säilöntäaineita eikä viljaa. Innoistuin tästä, kun ollaan ruokittu Rommia myös raakaruualla ja se siitä useimmiten myös tykkää. Käydään joku päivä hakemassa meidän ilmainen ateriamme ja testataan tykkääkö poju.
Miten sinä voit saada ilmaisen Vaisto-aterian?
Menet osoitteeseen www.mushbarf.fi/ilmainen-ateria ja toimit ohjeiden mukaan. Helppoa kuin mikä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)