tiistai 29. lokakuuta 2013

Lokakuun loppu

Lokakuun loppu onkin ollut varsin jännä Rommille. Uusi koti, uudet lenkkireitit ja uudet tutut. Ollaan nyt nähty muutamia ihan uusia koiratuttavuuksia. Kuvia niistä ei valitettavasti ole, kun oon ollut niin laiska kantamaan kameraa mukana. Yritän tehdä parannuksen asiaan.

Ollaan tavattu lähikoirapuistossa paljon uusia kavereita, jotka on kyllä enimmäkseen olleet Rommin mieleen liian isoja ja vilkkaita. Myös pari shelttiä on tulleet tutuksi, lähinnä vain mulle kun jostain syystä nämä uudet sheltit eivät oo tykästyneet Rommiin. Käytiin me viime viikolla shelttitapaamisessakin, jossa vilisikin shelttejä oikein paljon ja oli välillä vähän sekaisin siitä kuka näistä olikaan se oma :D Toissapäivänä moikkaltiin belgianpaimenkoiraa Jamesia. Pojat ei juuri välittäneet toisista, kun puistossa oli muitakin koiria, mutta itse tykkäsin Jamesista. Ihanan iso verrattuna Rommiin. Huomenna onkin sitten tapaaminen pienen Nalan kanssa. Yritän saada kuviakin niin saa tänne päivitettyä. Ja torstaina tulee Rompun bestis Dico kylään ja sillon viimeistään riemu repeää pienillä. 

Postauksen kuvina toimii ensilumi parin viikon takaa. Rommi oli ihan ihmeissään lumesta, kun oli jo varmaan unohtanut talven olemassaolon. Ensiksi se nuuhki ja ihmetteli ja viimeisessä kuvassa näkeekin kuinka se innostui ja alkoi juoksemaan pitkin pihaa :D Meidän pieni villivarsa <3








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti