Nyt on kyllä avautumisen paikka, pistää niin vihaksi. Mikä ihme ihmisiä oikein vaivaa, että niiden täytyy tehdä pahaa koirille tai muille eläimille? Nyt on taas alkanut melkein päivittäin tulemaan ilmoituksia Tampereen seudun myrkkymakkaroista. Kuinka pitkälle koiraviha voi oikein mennä?
Ymmärrän, että ihmisiä ottaa päähän, kun ihmiset eivät kerää koiriensa kakkoja, mutta eihän se koirien vika ole. Ja milläs estät sen, ettei makkaroita syö just semmoinen koira, jonka kakat kerätään nätisti pussiin ja viedään roskiin? Niinpä, et millään. Kostaminen kohdistetaan vääriin paikkoihin ja "kostetaan" väärillä tavoilla. Ymmärrän myös sen, ettei kaikista voi tykätä. En minäkään pidä kaikista ihmisistä tai eläimistä, mutta en silti yritä tappaa niitä ja samalla aseta myös muita ulkopuolisia vaaraan.
Toinen kiehumisen aihe liittyy myöskin ihmisten pahuuteen. Netti on täynnä erilaisia keskusteluja siitä, mitä pitäisi tehdä jos toinen koira hyökkää koirasi kimppuun. Entä sitten kun tämä ns. hyökkääjä onkin toinen IHMINEN?
Tänään tapahtui jotain ihan käsittämätöntä ja olen edelleenkin surullinen ja helvetin kiukkuinen asiasta. Avomieheni oli Rommin kanssa lenkillä ja vastaan käveli kaksi teini-ikäistä poikaa. Ihan normaalisti olivat ohittamassa eikä Rommi ollut heidän tiellään tai mitään muuta vastaavaa. Yhtäkkiä toinen näistä pojista astuu sivulle ja astuu samalla kovaa Rommin tassun päälle tahalteen! Rommi vinkasee kovaa ja hyppää puskaan. Avomieheni siinä tietenkin kysyy, että mitä helvettiä ja pojat lähtevät täysillä karkuun. Näin kohdellaan toisia eläviä olentoja...öö EI. Mitähän pahaa Rommi oli tälle kyseisellä kaverille tehnyt? Ei mitään! Ollaan tarkkailtu Rommin tassua ja kaikki on kunnossa. Ei arista tassua, kävelee normaalisti ja antaa koskea. Tuollaisessa tilanteessa olisi kuitenkin voinut käydä huonomminkin ja tassu olisi voinut jopa murtua. En voi vaan käsittää ihmisten pahuutta eläimiä (ja tietenkin ihmisiäkin) kohtaan.
Ihan älytöntä tuollainen käytös! Oon kanssa kauhulla lukenu juttuja noista myrkkymakkaroista ja muista - mikä niitä ihmisiä oikeasti vaivaa, jotka tuollaista tekevät?! Älytöntä surua ja murhetta vaan tulee - ja ihan turhaan.
VastaaPoistaNiimpä! Ei ole kyllä kaikki ihan kunnossa pääkopassa, jos tommosta tekee! Ei kohta uskalla kulkea enää missään, kun joka paikasta löytynyt noita myrkkyjä.
PoistaNo juu, erityisesti Tampereelta on noita juttuja tullu ihan liikaa ja siellä pitäis jatkossa kulkea joka päivä koiran kanssa...
Poista